Tänä kesänä olin jäämässä lomalle ja syksyllä opintovapaalle seuraavaksi vuodeksi. Viimeisenä perjantaina olivat työt paketissa, työhuone siistitty ja automaattinen vastaus laadittuna sähköpostissa, tarkoituksena paluu töihin kesäkuussa 2022. Viikonlopuksi jäi vielä työkoneen ja puhelimen tyhjentäminen ja palauttaminen, kun en ollut ehtinyt tehdä niitä aikaisemmin. Tiivis työrupeama tuntui kehossa ja mielessä. Vaikka olin jäämässä pitkälle vapaalle, huomasin, että ajatukset pyörivät siinä, että pitäisi tehdä jotain muuta. Irtisanoutua. Olin pohtinut irtisanoutumista ja uutta suuntaa jo useamman vuoden ajan, mutta työn ja työyhteisön hyvät puolet saivat aina siirtämään ajatuksen syrjään. Nyt minulla ei kuitenkaan ollut vaihtoehtoja, sen verran vahvana viesti alkoi tulla läpi. Nukuin pari yötä vielä asian päälle ja ilmoitin irtisanoutuvani. 11 vuoden työsuhteesta. Hyppäsin ison rotkon yli, tuntemattomalle maaperälle. Näin olen asiaa visuaalisesti mielessäni kuvitellut.

Näin mielikuvissani itseni seisovan rotkon reunalla, ja halusin toiselle puolelle.

Päätös ei syntynyt hetken mielijohteesta, vaan kypsyi useamman vuoden ajan. Vaikka halusin irtisanoutua, lopullinen askel siihen, että todella tein sen, tuntui pitkään todella vaikealta. Olen käyttänyt muutoksen pohtimiseen paljon energiaa. Tutkiskellut vaihtoehtoja, tehnyt plus- ja miinuslistoja, keskustellut asiasta ihmisten kanssa. Mielessäni päättänyt ja jälleen lykännyt päätöstä. Saanut vertaistukea ja myös ammattilaisen ohjausta. Tiesin sisimmässäni, mitä halusin tehdä, mutta en uskaltanut. Tunsin pelkoa siitä, miten minulle käy, jos nyt lähden. Myös syyllisyyttä siitä, miten se vaikuttaa muihin. Surua työyhteisöstä luopumisesta. Epävarmuutta kaikesta. Mutta kun se lopullinen päätös irtisanoutumisesta oli tehty, asiat tuntuivat paljon selkeimmiltä. En väitä, etteikö epävarmuuden ja huolen tuntemuksia vielä olisi, mutta niistä huolimatta, olo on tulevan suhteen rauhallinen ja luottavainen.

Halusin jakaa tämän, koska olen itse aina inspiroitunut ihmisten erilaisista elämäntarinoista, jotka kertovat muutoksesta. Näitä on LinkedInnissä, Facebookin uutisvirrassa, naistenlehdissä ja tuttujen tarinoissa. Joku hyppää oravanpyörästä ja lähtee etsimään uutta suuntaa. Vaihtaa kokonaan alaa, reppureissaa, muuttaa Lappiin tai alkaa yrittäjäksi. Olen ihaillen lukenut tarinoita näistä rohkeista ihmisistä, jotka kuuntelevat itseään ja tekevät isoja päätöksiä. Kuuntelevat sydämen ääntä.

En koe itseäni kuitenkaan erityisen rohkeaksi. Prosessini tähän pisteeseen vaati aikaa ja monia vaiheita. Ja oikeastaan ajattelen, että minun vain oli tehtävä tämä päätös. Tämä tuntui oikealta valinnalta minulle, tällä hetkellä, tässä vaiheessa elämääni. Mutta jos tämä kirjoitus rohkaisee jotain tekemään omannäköisiä valintoja elämässään tai auttaa siinä prosessissa eteenpäin, tämä kannatti kirjoittaa.

Seuraava missioni on virittäytyä kuuntelemaan itseäni ja tunnustelemaan sitä, mikä minua kutsuu. Haastavinta lienee epävarmuuden sietäminen ja mielen malttaminen. Ylimääräisen kohinan vaimentaminen mielestä. Mutta maaperä täällä rotkon toisella puolella tuntuu aika vakaalta.

Voimia tulevaan syksyyn sinulle. Mukavaa, jos kerrot ajatuksistasi tai jätät kysymyksen 🙂

Satu

Kategoriat: Muutos

0 kommenttia

Vastaa

Avatar placeholder

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *